Kirjoittaja tuijottaa kuvaa kahdesta venäläisestä miehestä ja kysyy, mitä kuvassa tapahtuu, mitä siinä ei tapahdu ja miksi se vaivaa niin paljon.

Kuvassa Vasili ja Vladimir istuvat vierekkäin asetetuilla nojatuoleilla jäykkinä ja vakavina. Molemmat tuijottavat johonkin etuvasemmalle lattianrajaan. Vladimir näyttää siltä kuin pidättelisi hengitystään. Hänen toinen kätensä on piilossa hänen reisiensä välissä. Miesten ympärillä ja taustalla on karu huone: ruskea muovilattia, valkoiseksi maalatut tiiliseinät, metallisia makuulavereita ilman patjoja tai vuodevaatteita.

Miesten kädet lepäävät (tai eivät oikeastaan lepää, vaan vapisevat jännityksestä) vierekkäin tuolien käsinojilla. Ne koskettavat ehkä toisiaan. Miehet ovat pari, Venäjältä Suomeen turvapaikkaa hakemaan tullut homopari. Teksti kertoo, millaisen vainon kohteiksi he ovat joutuneet kotimaassaan.

En saa rauhaa kuvalta. Miten näin tylsä lehtikuva voi herättää näin paljon kysymyksiä?

Miksi kuvakulma on noin outo? Ihmiset on kuvattu vierekkäisten tuolien syrjästä yläkulmasta. Eikö kuvaaja ole voinut mennä heidän eteensä ja kyykistyä? Onko tila ollut niin pieni? Onko miesten edessä ollut jo pystytettynä videokameran jalusta (jutun yhteydessä julkaistiin haastatteluvideo, jossa miehet näytetään tavanmukaisesti edestäpäin)? Onko tilanne ollut äärimmäisen kiireinen? Ja: miksi taustan karuutta ei ole kommentoitu teknisesti millään tavalla, ei häivyttämällä eikä estetisoimalla? Siellä ne metallipedit vain ovat, putket joka suuntaan Vladimirin pään takana, kuvapinnalla kasvojen edessä, ihan hilkulla että kasvaisivat päästä. Eikö miehiä ole voinut tuossa tilanteessa kiertää tai ohjata?

Ja jos kuva on supertylsä ja omituinen, niin miksi se on lehdessä viidellä palstalla?

Miksi minä kysyn tätä? Miksi miesten olemista pitäisi ohjata ja taustaa valikoida? Miksi kuvakulmaa pitäisi säätää edullisemmaksi? Miksi kuvaa ylipäätään pitäisi rakentaa johonkin suuntaan, jos miehet nyt vain kertakaikkiaan istuvat noin jäykkinä (eikä heidän tilanteensa huomioon ottaen ole mikään ihme että he niin tekevät). Onko tämän kuvaustavan takana tietoinen päätös esittää henkilöt totaalisen kaunistelemattomasti? Onko haluttu korostaa henkilöiden haavoittuvuutta, aikaansaada kuvan katsojissa myötätuntoa?

Onko haluttu korostaa haavoittuvuutta, aikaansaada myötätuntoa?

Vai olisiko sittenkin pyritty neutraaliuteen? Onko pyritty olemaan ottamatta kantaa suuntaan tai toiseen, olemaan tekemättä visuaalista statementtiä?

Voiko niin tehdä? Eikö jokainen kuva ole visuaalinen statement?

Onko miehiä kuvattu vain tällä tavalla, vai onko tilanteessa kuvattu monenlaista materiaalia ja sitten valittu lukuisista eritunnelmaisista vaihtoehdoista tietoisesti näin? Videolla Vladimir on totinen ja jäykkä, mutta Vasili hymyilee ja elehtii. Mitä kaikkea Vasili ja Vladimir tekivät kuvaustilanteessa? Muistan, miten vaikutuin valokuvauksen opiskelijana kun opettajani Markus Jokela sanoi, että dokumentaristin pitäisi ajatella todellisuutta laajasti, olla takertumatta siihen mitä tapahtuu ja miettiä myös sitä, mitä voisi tapahtua. Kuka tietää, jos palvelutalon vanhukset heti kuvaajan lähdettyä tekevätkin nakupelleihmispyramidin? Missä määrin kuvaaja voi vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu ja minkä osan siitä hän saa kuvattua? Mikä on kuvaajan vastuu siitä, minkä siivun mahdollisesta todellisuudesta hän näyttää? Siis: mitä tuossa tilanteessa tapahtui, ja valittiinko tämä kuva lehteen vaikka muutakin materiaalia olisi ollut? Jos, niin miksi?

Jos palvelutalon leppoisat vanhukset voisivat tehdä nakupelleihmispyramidin ja joku voisi kuvata sen, voisivatko venäläiset homot tehdä kuvassa nakupelleihmispyramidin? Pitäisikö heidän? Miksi valokuvissa yleensä pitää kekkuloida, ja ketkä niissä kekkuloivat? Mitkä ovat minkäkin ihmisryhmän valokuvassakekkuloinnin rajat? Johtajalle riittää hymy jännässä valossa, tv-tähden pitää istua maskissa kolme tuntia ja ottaa ilmeitä, BB-tähden pitää vilauttaa.

Mitä se kertoisi Vasilista ja Vladimirista, jos he hymyilisivät ja elehtisivät kuvassa? Mitä se kertoisi kuvaajasta ja julkaisevasta mediasta? Mitä se kertoisi suomalaisesta journalistisesta kulttuurista ja poliittisesta ilmapiiristä? Ja mitä tämä nyt julkaistu kuva kertoo näistä kaikista?

Kekkuloinnin toiminnallinen vastakohta on tilanteen lavastamattomuus. ”Lavastamattomia” kuvia tilanteista, jotka ovat syntyneet vain koska toimittaja ja kuvaaja ovat paikalla, julkaistiin paljon takavuosikymmeninä. Esimerkiksi Seppo Saves totesi joskus, että haastattelun aikana kuvatut potretit, joissa haastateltava puhuu (ja joissa hänen suunsa siis on eri tavoin auki) olivat aitoja tilannekuvia, joita oli hyvä taittaa lehden sivulle sarjana mahdollisimman monta. Jos kuvattavia ohjattiin tai edes annettiin heidän koota itsensä ennen laukaisimen painamista, syntyi pönöttämistä, jota ammattilaisten kesken pidettiin amatöörimäisenä, kotialbumeihin kuuluvana toimintana. Henkilökuvista haluttiin tehdä ”toiminnallisia”, vaikka tilanteissa ei tapahtunut mitään. Pönöttämistä pidettiin epäautenttisena, vaikka se itse asiassa on juuri se asia, jonka kuka tahansa ihminen aivan autenttisesti tekee kun näkee kameran ja saa kuusi sekuntia aikaa vetää vatsan sisään.

Onko tämä kuva siis kommetti kuvajournalismin sisäiseen keskusteluun, diskursiivinen vastaliike? Sanooko se, että tylsä ja imartelematon lehtikuva on enemmän totta kuin jännä ja kohteensa subjektiutta korostava lehtikuva? Onko se puheenvuoro, joka haluaa tehdä näkyväksi sen, että kuvia lavastetaan ja dramatisoidaan uutisvälineissäkin jo liikaa? Että tältä se todellisuus kuulkaa kuitenkin näyttää, nimittäin valkoiselta tiiliseinältä ja pelolta, halusitte te ja teidän lukijanne sitä tai ette?

Lopuksi, ja tämä on isoin kysymys: kuvittele, että noilla nihkeillä nojatuoleilla istuisi kaksi valtionpäämiestä. Tai kaksi valtionyhtiön toimitusjohtajaa. Ei. Eivät he istuisi tuolla tavalla nihkeillä nojatuoleilla. Jätetään heidät. Mutta entä jos kuvassa olisi kaksi naista? Naispari? Kemijärveläinen heteropari? Kalliolainen heteropari?

Kenen kohdalla tällainen kuva olisi mahdollinen?

Kaksi palomiestä? Kaksi muotibloggaajaa? Kaksi BB-julkkista? Kaksi marttaa? Kaksi talousasiantuntijaa? Kaksi lasta?

Kaksi genitaaleistaan silvottua pakolaisnaista? Kaksi pappia? Kaksi kehitysvammaista? Kaksi espoolaista kuntapoliitikkoa? Kaksi puhallinsoittajaa? Kaksi yliopistotutkijaa? Kaksi Nobel-palkittua? Kaksi kalastajaa? Kaksi vankia?

Kenen kohdalla tällainen kuva olisi mahdollinen? Miksi?

25.1.2015