Kevätaurinko lämmittää ja satojentuhansien suomalaisten pihoilla kaikuu tuttua ääntä: oksasaksien naksutusta. Maalis-huhtikuu on perinteisesti hedelmäpuiden leikkauksen kulta-aikaa. Kun kotipuutarhuri tarttuu sahaan ja suuntaa pihan vanhimman, rakkaan omenapuun kimppuun, tavoitteena on runsas sato ja ilmava latvus.
Arboristien ja puuammattilaisten viesti on kuitenkin tänä keväänä pysäyttävä. Liian moni suomalainen syyllistyy tietämättään puun hitaaseen tappamiseen.
Jos sahaat väärästä kohdasta tai teet suositun ”hoitovirheen” leikkauspinnalle, avaat oven tuhoisille sienitaudeille. Tässä on ammattilaisten tiukka sääntö, joka jokaisen saksia heiluttavan pihanomistajan on pakko tietää ennen ensimmäistäkään viiltoa.
”Tappitappi” ja oksakauluksen murha
Kun suomalainen karsii omenapuuta (tai luumupuuta), yleisin virhe ei ole se, että leikataan liikaa, vaan se, mistä kohti oksa katkaistaan.
Moni amatööri pelkää sahaavansa liian läheltä puun runkoa, ja jättää siksi runkoon törröttämään muutaman sentin mittaisen ”tapin”. Toinen ääripää taas sahaa oksan niin syvältä runkoa myöten, että kuoreen syntyy valtava, laakea haava.
Puutarhaliiton ja sertifioitujen arboristien mukaan molemmat tavat ovat puulle kohtalokkaita.
Puulla on nerokas, sisäänrakennettu puolustusmekanismi nimeltä oksakaulus (branch collar). Se on se hieman paksumpi, ryppyinen rengas siinä kohdassa, jossa oksa yhtyy päärunkoon.
”Oksakauluksen sisällä on solukkoa, joka osaa kasvattaa haavan päälle suojaavan arven erittäin nopeasti. Jos jätät puuhun tapin, arpikudos ei pysty kasvamaan sen yli. Tappi kuolee, lahoaa ja toimii suorana moottoritienä lahottajasienille suoraan puun sydämeen. Jos taas sahaat kauluksen pois (liian läheltä runkoa), tuhoat puun ainoan laastarin”, asiantuntijat jyrähtävät.
Ainoa oikea tapa: Etsi oksan tyvessä oleva paksu rengas (oksakaulus). Sahaa oksa poikki aivan kauluksen ulkopuolelta, viistosti ulospäin. Älä jätä tappia, äläkä vahingoita rengasta! Käytä aina terävää, puhdasta sahaa (esim. laadukasta Fiskarsin tai Silky-merkin vetosahaa).
Unohda haavanhoitoaineet – Luonto hoitaa paremmin
Toinen valtava myytti, joka elää yhä vahvana suomalaisissa puutarharyhmissä ja jota rautakaupat (kuten K-Rauta tai Plantagen) mielellään ylläpitävät, on erilaisten ”haavanhoitoaineiden”, teko-vahojen tai tervan sively suurten leikkauspintojen päälle.
Vielä 1990-luvulla opetettiin, että puun avoin haava on suojattava vedeltä ja pöpöiltä paksulla maalilla tai vahalla. Nykytiede ja puubiologit ovat kuitenkin tyrmänneet tämän täysin.
Miksi vahaaminen on vaarallista?
Kun sivelet tuoreen, kostean leikkauspinnan päälle hengittämättömän vahan tai maalin, lukitset puun oman kosteuden (ja siinä mahdollisesti jo olevat bakteerit) vahan alle. Tämä pimeä, kostea ja lämmin ”kosteushautomo” on täydellinen ympäristö lahosienille. Haava ei pääse kuivumaan ja umpeutumaan luonnollisesti.
”Paras lääke puun leikkaushaavalle on raitis ilma ja aurinko. Kun teet siistin leikkauksen oikeaan kohtaan (oksakauluksen viereen) maalis-huhtikuussa, jolloin puun nestekierto ei ole vielä täydessä vauhdissa, puu kuivattaa haavan pinnan itse ja aloittaa arpikudoksen kasvattamisen reunoilta käsin”, arboristit painottavat.
Jos kyseessä on poikkeuksellisen suuri, repeytynyt repeämä (esimerkiksi myrskyn jäljiltä), jotkut vanhan kansan puutarhurit saattavat sipaista reunoille hieman luonnonmukaista saven ja puutuhkan seosta, joka imee kosteutta ja torjuu sieniä lievällä emäksisyydellään – mutta täysin ilmatiivistä muovikalvoa puu ei tarvitse koskaan.
Vesioksat ja liian raju leikkaus (Kevään ”Siilit”)
Kolmas virhe liittyy määrään. Moni innostuu keväällä ja leikkaa vanhasta omenapuusta kerralla puolet latvuksesta pois, jotta se näyttäisi siistiltä.
Tämä on puulle shokki. Kun puu menettää kerralla liikaa lehtipinta-alaa (jolla se yhteyttää energiaa juurilleen), se menee paniikkiin. Seurauksena se kasvattaa seuraavana kesänä satoja pitkiä, suoria ja piikkimäisiä ”vesiversoja” suoraan ylöspäin rungosta ja paksuista oksista yrittäessään korvata menetetyn vihreyden. Vesioksat eivät tuota omenoita, ja niiden poistaminen on lopputon kierre.
Kultainen sääntö: Leikkaa kerralla maksimissaan 20–30 prosenttia puun elävästä latvuksesta. Poista vain kuolleet, toisiaan hankaavat ja suoraan sisäänpäin tai ylöspäin kasvavat oksat. Tavoitteena on sateenvarjomainen, ilmava latvus, johon valo pääsee kypsyttämään omenat, ei siiliksi parturoitu puu!
Oletko sinäkin jättänyt puuhun lahoavia tappeja tai tuhlannut rahaa kalliisiin haavanhoitoaineisiin? Kauhistuttaako omenapuusi sadoilla suorilla vesiversoillaan liian rajun leikkauksen jälkeen? Nappaa terävä saha käteen ja muista oksakauluksen sääntö tänä keväänä! Jaa tämä elintärkeä, satoa räjäyttävä ja puita pelastava puutarhurin varoitus WhatsAppissa tai Facebookin viherryhmissä myös niille naapureillesi, jotka ovat juuri kiipeämässä tikkaille oksasaksien kanssa!
