Suo, kuokka ja diversiteetti

Suo, kuokka ja diversiteetti
ntamo 2018
Toimittaneet Markku Eskelinen ja Leevi Lehto
Kansi: Make Copies & Joonas Sojakka

Ajatus naisen mitättömyydestä oli sellainen itsestäänselvyys, etten nyt pysty muistamaan siitä tuolloin lukeneenikaan. (39) Uskoin, että miehinen kokonaisvaltainen taiteilijuus oli hienointa mitä on. Ymmärsin, että pyrkimiseni siihen olisi ajanhukkaa, koska olin sisäsyntyisesti este. (40)

(39) Kaja Kunnaksen artikkelissa (Long Play 58, 2017) näyttelijä Minna Hokkanen muistelee Jouko Turkan ohjeistaneen, että naisen tehtävä on pääasiassa olla pilluna ja kohteena ja kiihottaa näyttämöllä. Hokkanen toteaa, että 30 vuotta myöhemmin on vaikea asettua

silloisen näyttelijäopiskelijan asemaan: Väkivaltainen ja mielivaltainen ilmapiiri muuttui normaaliksi. Fasismi toimii, kun se läpäisee kaiken. Yhdessä totuudessa on helppo elää.

(40) Olin toki tuolloin jo viisi vuotta kirjoittanut sydänverta vuotavia päiväkirjoja. Olen toki kirjoittanut seitsemän laatikollista päiväkirjoja, jotka sisältävät lähinnä pohdintoja siitä, miksen oikeastaan voi olla olemassa.

Suo, kuokka ja diversiteetti on kaksiosainen tekstiantologia, jonka tehtävänä toimittajiensa Markku Eskelisen ja Leevi Lehdon mukaan on ”esitellä, arvioida, koetella ja viedä eteenpäin suomalaisen kirjallisuuden monimuotoisuutta”. Osallistuin siihen kirjoittamalla esseen nuoruudenrakkaudestani, runoilija Pentti Saarikoskesta, ja naisvihamielisestä kulttuurista, jossa kasvoin. Essee rakentuu kahden ristiriitaisen kertojaäänen varaan: toinen kertoo varsinaista tarinaa ja toinen kommentoi sitä alaviitteissä, joita lyhyessä esseessä on kaikkiaan 83.

Mahdottomassa kaksoisdiskurssissa kasvaneelle mihinkään identifioituminen on vaikeaa, samoin minkään väittäminen ilman upottavaa relativismia (75).

(75) NIIN, EI OLE HELPPOA KUN JOUTUU HUUTAMAAN KAIKKI

OLENNAISET ASIAT TÄÄLTÄ VIIVAN ALTA.

Hei! Olen Hanna Weselius, suomalainen kirjailija, valokuvataiteilija ja taiteen tohtori. Työssäni yhdistän usein visuaalisen maailman ja sanallisen kerronnan. Tutkin teoksissani yhteiskunnallisia rakenteita, valtaa ja ihmisyyden monimutkaisuutta – usein feministisestä näkökulmasta. Esikoisromaanini Alma! oli minulle tärkeä läpimurto, ja se palkittiin muun muassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Minulle taide ja tiede eivät ole toisistaan erillisiä, vaan ne ruokkivat toisiaan. Olipa kyseessä valokuva tai teksti, pyrkimykseni on katsoa maailmaa tarkasti ja haastaa totuttuja tapoja nähdä.