Kasvukausia – Kirjoituksia äitiydestä
WSOY 2022
Toimittanut Ida Pimenoff
Kansi: Anna Makkonen
Äänikirjan lukija: Vilma Melasniemi

”Muistan huoneen, sen kissanraapimat paperitapetit, lämpöpatterit ikkunoiden alla ja ison peikonlehden. Muistan, miten isä makasi vaaleanruskealla muovilattialla minun hyppynarullani köytettynä. En vieläkään tajua, miten olin älynnyt juosta siivouskomerolle ja hakea sen oviritilästä hyppynarun, enkä käsitä, miten olimme onnistuneet äidin kanssa köyttämään ison miehen, mutta niin me olimme tehneet, ja sitten minä seisoin isän vieressä

ja katselin häntä ylhäältäpäin. ”Päästäkää irti!” isä huusi. ”Päästäkää irti, minun pitää päästä kuselle.” Vilkaisimme äidin kanssa toisiamme. ”Ei, emme me voi päästää sinua irti. Se ei olisi lainkaan järkevää tässä tilanteessa.” ”Minä kusen sitten tähän”, isä sanoi. Ja niin hän kusi allensa ison lammikon. Sen jälkeen hän jännitti ruumistaan ja sätki kuin valtava kala niin, että kusi roiskui ja peikonlehti kaatui lammikkoon. Äiti haki rättejä, ja siivosimme kylmenneen kusen, mullan ja ruukun palaset lattialta. Emme puhuneet. Kun olimme siivonneet, jäin seisomaan isän vierelle pitkäksi aikaa. Tarkkailin, että hän hengittää, ja odotin, että hän nukahtaa. ”Päästäkää irti!” isä huusi. Hänen äänensä sortui, hän kuulosti elukalta. ”Päästäkää irti niin tapan!”

Muistan hyvin, kuinka ihmettelin, miten aikuinen ihminen voi olla niin tyhmä, että vakavissaan ehdottaa irti päästämistään niille, jotka aikoo tappaa heti kun pääsee irti.”

Ida Pimenoffin toimittamassa kokoelmassa 13 kirjailijaa pohtii äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä kysymyksiä omakohtaisissa esseissään.

Esseeni Emakko ja vuorialkaa lapsuudesta väkivaltaisen isän armoilla ja pyrkii purkamaan omaan vanhemmuuteeni vaikuttanutta traumaa. Kuljetan rinnallani Rachel Cuskin äitiyteen liittyviä tekstejä sekä keskustelen Jacques Derridan ja Primo Levin kanssa eläimyydestä ja ihmisyydestä. Tästä esseestä olen saanut henkilökohtaista palautetta enemmän kuin mistään muusta kirjoittamastani tekstistä.

Kokoelman kirjoittajat ovat Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Heini Junkkaala, Sari Järn, Juhani Karila, Marjo Niemi, Ida Pimenoff, Emma Puikkonen, Venla Rossi, Miina Supinen, Johanna Venho, Hanna Weselius ja Sinikka Vuola.

”Se kesä oli hehkuvan kuuma, ja olimme saaneet kikkailtua viidelläkymmenellä eurolla ihanat, kirkkaan oranssit vaunut. Niissä minä työntelin vauvaa ja olin helpottunut siitä, että olin surkeudestani huolimatta onnistunut saamaan hänet elävänä maailmaan. Kysymys siitä, miten näillä eväillä pitäisin hänet hengissä, säihkyi kesähelteessä ympärilläni reunattomana jäätikkönä. Rakastin vauvaa epätoivoisesti, ja joka kerta kun hän aivasti, sanoin ääneen: ”Terveydeksi!” Niin kuin lapsena olin hyppinyt joka kolmannelle katukivelle tai juossut lyhtypylväiden välit ennen kuin seuraava auto tulee vastaan, koska jotain kamalaa tapahtuisi muuten, olin päättänyt, että ”Terveydeksi!” pelastaa kaiken. Sanon vieläkin niin joka kerta, kun kuopus aivastaa jossain kuuloetäisyydellä.

Juuri nyt hän istuu viidentoista metrin päässä, oviaukon ja nurkan takana, marraskuun iltapäiväauringon kirkkaankeltaiseksi valaisemassa olohuoneessa, ja aivastaa. ”Terveydeksi”, huudan. Häntä naurattaa. Tämä on yksi hänen äitinsä hölmöistä jutuista.

Hänellä on helisevä nauru.

Toivoisin, että silloinkin kun hän ei ole kuuloetäisyydellä, pystyisin jotenkin aistimaan, milloin hän aivastaa, ja voisin aina sanoa ”Terveydeksi!”, mutta hän on pian aikuinen ja viettää paljon aikaa paikoissa, joihin aistini eivät ylety.”