Nakkimakkara on iloinen asia – huomioita valokuvaajan työstä 2

Osa 2: Kirjoittaja ennustaa, että valtamedian kuvasisältö muuttuu lähiaikoina huomattavan paljon kuvapankkikuvamaisemmaksi. Tai sitten se muuttuu lukijalähtöiseksi. Postaus sisältää myös rohkean oletuksen valokuvaajien soijanakeista.

Valokuvaajan ammattia pidetään vapaana ja luovana. Sitä se on perinteisesti ollut, ainakin silloin, kun suomalaisetkin aikakauslehdet lähettivät kuvaajiaan kuukausiksi eksoottisiin paikkoihin sillä mandaatilla että tuo mitä näet. Niitä mustavalkoisten kuvien aikoja kutsutaan nykyään kuvajournalismin kultaisiksi vuosiksi.

Edellinen kappale on kopipeistattu edellisestä postauksesta. Samalla tavalla valokuvia voi kopipeistata paikasta ja julkaisualustasta toiseen.Siinä piilee mainio ansaintalogiikka. Viime aikoina useat lehtitalot ovat havainneet tämän. Valokuvaajilta halutaan kaikki oikeudet kuviin samalla palkkiolla, jolla ennen ostettiin kertajulkaisuoikeus. ”Kertajulkaisuoikeus” on kaunis, mutta hyvin vanhanaikainen sana ja nuorelle polvelle varmaankin huvitusta herättävä.

”Kertajulkaisu-oikeus” on kaunis, mutta hyvin vanhan-aikainen sana.

Kuvajournalismin kultaisina vuosina valokuvaajat, joita lähetettiin eksoottisiin paikkohin tekemään vapaita havaintoja ja valmistamaan niistä omannäköisiään tulkintoja (nuori polvi: niitä kutsuttiin ”reportaaseiksi”), olivat usein lehtiensä vakituista henkilökuntaa. Joka tapauksessa he saivat työstään palkkion, jolla saattoivat ruokkia lapsiaan. Ammattilaisia oli alalla sen verran vähän, että työn jatkuvuudestakin saattoi tehdä melko varmoja veikkauksia. Verrattuna nykykuvaajiin heidän tilanteensa oli tuplajättipotti: sai toteuttaa omaa näkemystään, ja lisäksi siitä maksettiin palkkaa.

Kun valokuvaaja tekee työtään tänään, hän toteuttaa toimeksianto kerrallaan työnantajan näkemystä eikä aina saa siitä mitään palkkaa. Freelancerina toimivat ammattilaiset eivät voi yhdistää voimiaan, koska jokainen heistä tulkitaan yritykseksi, ja sillä logiikalla kaksi ammatinharjoittajaa pakkasessa kameralaukkuineen on kartelli.

Jokainen freelancer tulkitaan yritykseksi, ja sillä logiikalla kaksi ammatinharjoittajaa pakkasessa kameralaukkuineen on kartelli.

Tässä on joitakin vaihtoehtoja. Joko valtamedian kuvasisältö muuttuu lähiaikoina huomattavan paljon kuvapankkikuvamaisemmaksi. Tai sitten se muuttuu lukijalähtöiseksi. Tai mielenosoitukset jatkuvat ja korjausliikkeitä tehdään. Jonkun skenaarion toteutumista odotellessa voi olla varma vain siitä, että valokuvaajaksi kouluttautuneiden jokapäiväinen soijanakki kapenee, mutta ei pitene.

12.2.2012