Teokset
Kirjoituksia
Valokuvataide
Minusta
hanna.weselius@aalto.fi
+358 50 511 3243
© 2024 Hanna Weselius | Studio Kiss
Nimetön (Nanette Kottaraisen muotokuva)
WSOY 2023
Kansi: Martti Ruokonen
Äänikirjan lukija: Erja Manto
”Sitten oli se yksi sunnuntai, Leila sanoi. Soitin ovikelloa ja
odotin, kuten aina. Lähestyvien askelten sijasta kuulin oven läpi kummallista korkeaa,
katkonaista ääntä. Avasin oven ja menin sisään, ja siellä Nanette makasi olohuoneen lattialla
pää sohvapöydän alla ja nauroi ääneen. »Katso nyt», hän hihitti. »Ei varmasti
ole ikinä maalattu taulua nimeltä Lattialla makaava nainen!» No hell yeah, ei varmasti
olekaan. Arvaa, säikähdinkö minä. Kuvittele se näky, Leila sanoi.”
Nimetön (Nanette Kottaraisen muotokuva) on kirja omakuvista ja muotokuvista, kertomisesta ja salaamisesta, piiloutumisesta ja näkyväksi tulemisesta.
Nanetten hahmon syntyä inspiroi Suomen Kuvalehdestä vuonna 2018 lukemani lehtijuttu, joka kertoi yksin kuolleesta naisesta. Kuka hän oli, ja mitä hänestä voidaan tietää?
Nanettessa halusin tutkia sitä, miten jokainen ihminen – varsinkin nainen – on koko elämänsä erilaisten katseiden ja luokittelujen kohteena. Millainen 92-vuotias, yksin elävä Nanette Kottarainen on omasta mielestään, ja miten muut näkevät hänet? Miten kaikki se, miten hänen kaltaisensa ihmiset on nähty ja mitä heistä on vuosikymmenten varrella totuttu ajattelemaan, on vaikuttanut siihen, mitä hänen elämässään on tapahtunut?
Sama kysymys koskee kaikkia. Katseiden ja luokittelujen todellisuutta rakentavan voiman ja vallan tarkastelemisessa käytin aineistoina muun muassa kuvataidetta – lähinnä Goyaa ja Picassoa – ja sotakuvia Ukrainasta.
Nanetten päiväkirjoista aukeaa pitkä ja monella tavalla väkivalloin kontrolloitu elämä. Kirja rakentuu Nanetten merkinnöistä 1940-luvulta 2020-luvulle sekä niitä puhtaaksi kirjoittamaan palkatun nuoren Leilan ja kirjan kertojan kohtaamisesta yhtenä iltapäivänä kahvilassa. Näiden välille pingottuu kangas, jolle vähä vähältä piirtyy Nanetten muotokuva.
”Nukahdin sohvalle, ja kun havahduin, raajani olivat
jäykistyneet. Nousin istumaan ja keikahdin siitä pää edellä lattialle. Yritin
kiskoa itseäni ylös sohvaa vasten, mutta ei siitä mitään tullut. Jossain
vaiheessa vaivuin taas uneen. Herättyäni olin sen verran pehmennyt, että sain
kauhottua sohvapöydältä muistikirjan ja kynän. En jaksa kangeta itseäni tästä
ylös. Hyvästi pirteän vanhuksen ketteryys.
On kuuma. Leila on tulossa kahdeltatoista. Tästä hän
sitten minut löytää. En pysty kirjoittamaan enempää, asentoni on kammottava.”
Nimetön (Nanette Kottaraisen muotokuva) oli yksi vuoden 2024 kymmenestä Runeberg-palkintoehdokkaasta.
”Weseliuksen luoma henkilöhahmojen
välinen asetelma ja jälkisanoissa kuvailtu aihe ovat kiehtovia, mutta eniten
romaanissa hämmästyttää sen suvereeni, elegantti tyylikkyys.
Nimettömän luvut ovat yhdestä neljään sivua pitkiä. Niistä jokainen on helmi nauhassa, jokainen palkitsee lukijan erikseen. Pikapalkintoja voi onneksi saada muualtakin kuin sosiaalisesta mediasta!
Eleetön, jopa lakoninen tyyli kietoutuu täydellisesti osaksi aihetta. Tyynen pinnan alla tarkoittaa tämän romaanin kohdalla: kerrostaloissa, ovien takana. Weseliuksen romaani avaa yhden oven, josta lukija saa katsoa maailmaa uusin silmin.”
Outi Hytönen, Suomen Kuvalehti
Nimettömän luvut ovat yhdestä neljään sivua pitkiä. Niistä jokainen on helmi nauhassa, jokainen palkitsee lukijan erikseen. Pikapalkintoja voi onneksi saada muualtakin kuin sosiaalisesta mediasta!
Eleetön, jopa lakoninen tyyli kietoutuu täydellisesti osaksi aihetta. Tyynen pinnan alla tarkoittaa tämän romaanin kohdalla: kerrostaloissa, ovien takana. Weseliuksen romaani avaa yhden oven, josta lukija saa katsoa maailmaa uusin silmin.”
Outi Hytönen, Suomen Kuvalehti
”Romaanissa Nanette Kottaraisen vuosikymmenten
varrella tehdyt päiväkirjamerkinnät näyttävät, miten paljon erilaisista kuvista
saa irti. Nanette palaa toistuvasti selaamaan taidekirjastaan Goyan etsauksia
sodan kauhuista sekä katsomaan uutiskuvia Ukrainasta.
Picasson ja Velázquezin tavat käsitellä naisia maalauksissaan kiinnostavat ja saavat hänet pohtimaan kohteen roolia entistä perusteellisemmin. Yli 90-vuotiaan vanhan naisen järki on yhä terävä ja huomiokyky tarkka.
Nimetön on monikerroksinen romaani, joka ei koostu pelkistä päiväkirjamerkinnöistä. Se kiepauttaa myös juonen tasolla kuvattavan ja kuvaajan roolit ympäri.
Sekä valokuvissa että muistiin piirtyneissä tuokiokuvissa korostuu keskeneräisyyden tärkeys. Hetkien alta paljastuu järisyttävän suuria inhimillisiä tragedioita – ja eläimellisiäkin.
Kuvio on kiehtova. Juonella on väliä, mutta se ei ole teoksen pääasia.”
Mari Viertola, Turun Sanomat
Picasson ja Velázquezin tavat käsitellä naisia maalauksissaan kiinnostavat ja saavat hänet pohtimaan kohteen roolia entistä perusteellisemmin. Yli 90-vuotiaan vanhan naisen järki on yhä terävä ja huomiokyky tarkka.
Nimetön on monikerroksinen romaani, joka ei koostu pelkistä päiväkirjamerkinnöistä. Se kiepauttaa myös juonen tasolla kuvattavan ja kuvaajan roolit ympäri.
Sekä valokuvissa että muistiin piirtyneissä tuokiokuvissa korostuu keskeneräisyyden tärkeys. Hetkien alta paljastuu järisyttävän suuria inhimillisiä tragedioita – ja eläimellisiäkin.
Kuvio on kiehtova. Juonella on väliä, mutta se ei ole teoksen pääasia.”
Mari Viertola, Turun Sanomat
”Tämä on ensimmäinen lukemani Hanna
Weseliuksen romaani, ja olen aivan pökerryksissä siitä miten hieno se on.
Kerronnaltaan rikas, tarkka ja kiehtova, todella hauska ja hurjan koskettava,
ihmeellinen.
Erityisesti nautin Weseliuksen kielestä, joka soljuu kirkkaana ja yllättävänä, on varmaa ja hiottua, mutta ennen kaikkea onnistuu särähtämään juuri oikeissa kohdissa, aivan kuin kuva, jota on katsonut pitkään ja joka sitten syystä tai toisesta heilahtaa, vain vähän, ja yhtäkkiä kaikki kuvassa muuttuu. Siinä on myös kertojarakenne, jollaiseen en ole koskaan ennen törmännyt, ja pidin siitä todella, todella paljon. Vähäeleinen ja pinnalta melkein yksinkertainen, ja lopulta niin upeasti täyteen merkityksiä ja kerroksia ladattu.”
Helmi Kekkonen, Sivulauseita-blogi
Erityisesti nautin Weseliuksen kielestä, joka soljuu kirkkaana ja yllättävänä, on varmaa ja hiottua, mutta ennen kaikkea onnistuu särähtämään juuri oikeissa kohdissa, aivan kuin kuva, jota on katsonut pitkään ja joka sitten syystä tai toisesta heilahtaa, vain vähän, ja yhtäkkiä kaikki kuvassa muuttuu. Siinä on myös kertojarakenne, jollaiseen en ole koskaan ennen törmännyt, ja pidin siitä todella, todella paljon. Vähäeleinen ja pinnalta melkein yksinkertainen, ja lopulta niin upeasti täyteen merkityksiä ja kerroksia ladattu.”
Helmi Kekkonen, Sivulauseita-blogi
“Weseliuksen kerronnan hienous perustuu sen suoruuteen ja jaarittelemattomuuteen. Usean sisäkkäisen kertojan romaani valaisee henkilöitään monesta kulmasta.
Nimettömästä huomaa hauskoja yksityiskohtia ja harkittuja merkityskerroksia vielä toisellakin lukemalla, tai ehkä varsinkin sillä.”
Maaria Ylikangas, Kansan Uutiset
Nimettömästä huomaa hauskoja yksityiskohtia ja harkittuja merkityskerroksia vielä toisellakin lukemalla, tai ehkä varsinkin sillä.”
Maaria Ylikangas, Kansan Uutiset