Teokset
Kirjoituksia
Valokuvataide
Minusta
hanna.weselius@aalto.fi
+358 50 511 3243
© 2024 Hanna Weselius | Studio Kiss
Sateenkaariportaat
WSOY 2021
Kansi: Martti Ruokonen
Äänikirjan lukija: Hannamaija Nikander
”Muistan vieläkin sen päivän, jona tajusin, ettei
taivas välttämättä olekaan sininen. Olin siihen asti pitänyt taivasta sinisenä,
koska olin lapsi ja lasten piirustuksissa taivaat ovat sinisiä aina.
Sitten näin kirjassa piirroskuvan, jossa taivas olikin
väritetty keltaiseksi. Kuvassa näkyi apinanleipäpuita ja kruunupäisiä
elefantteja, se tavallinen afrikkalainen savannimaisema, ei mitään uutta
nelivuotiaalle. Paitsi taivas, yhtäkkisessä keltaisuudessaan kaiken muuttava.
Keltainen taivas tuli täytenä yllätyksenä, mutta kun sen näki, tajusi, että
merkit olivat olleet ilmassa, kääntyilevät lintuparvet ja iltaisin horisonttiin
kasaantuvat pilvet. Ei olisi ollut mitenkään mahdollista, että taivas olisi pysynyt
sinisenä ikuisesti tai edes kovin pitkään.
Sen jälkeen en enää ollut lapsi lasten joukossa vaan
se lapsi, jolle taivaan väri tänään ei millään lailla ennakoinut taivaan väriä
huomenna.”
Sateenkaariportaat on kirja miesten ja naisten välisestä konfliktista, rajoista, kahtiajaoista ja äärioikeiston vaivihkaisesta noususta.
Päähenkilö Egon on kuusikymppinen professori, jonka ympärillä ihmiset, yhteiskunta ja politiikka muuttuvat kiihtyvällä vauhdilla. Egonin hahmon avulla halusin asettua kuvitteellisen miehen nahkoihin. Egonin voimattomuus ja naisviha ovat niitä samoja, jotka minuun itseeni on kasvatettu.
Egonin ympärillä myllertää. Kuka maalasi helsinkiläiset sateenkaariportaat mustavalkoisiksi? Mistä äärioikeiston populismin voittokulku alkoi? Millainen miehen pitää olla? Mitä naiset haluavat? Egon hakee tuskaansa helpotusta juopottelusta, mutta tekee kuitenkin parhaansa. Keskustelukumppanina ja hoidettavana Egonilla on oma äiti, vanha taistolainen, joka ei anna piiruakaan periksi Egonin pehmeydelle.
”Kuppilan lämpimään vessaan päästyään Egon työntää
päänsä kymmenen sentin päähän peilistä,
tarttuu pikkusormillaan ja nimettömillään
suupieliinsä, venyttää huulensa suorakaiteeksi ja irvistää niin että hampaat ja
ikenet näkyvät. Sitten hän vetää alaluomiaan peukaloillaan alaspäin saadakseen
esiin silmämunien alapinnat ja silmäkuoppien kirkkaanpunaiset reunat. Lopuksi
hän panee molemmat etusormensa sieraimiinsa ja työntää nenänsä ylös. Siinä hän
kääntelehtii ja mulkoilee. Tätä lähemmäs pääkalloaan ihminen ei elävänä pääse.
Egon, Ee-gon!
Vanitas-asetelmaansa kyllästyttyään Egon pyyhkäisee avokämmenellä
peilistä huurun, menee ravintolasaliin ja tilaa tiskiltä kaksikymmentäneljä senttilitraa
halpaa punaviiniä.”
”On kiehtovaa
seurata introvertin miehen pyristelyä kohti toivottomalta näyttävää
vapautumista ennalta määrätyistä rooleista. Fiksuna ihmisenä Egon ymmärtää
yhteiskunnan luomat vapauden harhat, koska osaa katsoa asioita toisin, vinosti.
Mustaa huumoria juoneen tuovat laumoina parveilevat, keski-ikäiset ja eronneet naiset, jotka liittävät vapauteen lähinnä seksuaalisuuden. Egonin suhde heihin on passiivisaggressiivinen ja avoimen välttelevä, mikä tuntuu entisestään lisäävän mielenkiintoa miestä kohtaan.
Vain alkoholi tuo edes hetkeksi elämään ja ajatuksiin toivottua liitoa, ja sitä naukkailevatkin kaikki. Weselius osaa myös hyödyntää henkilöidensä humalatiloja kiitettävästi, on kyseessä sitten äiti, poika tai pojanpoika.”
Mari Viertola, Turun Sanomat
Mustaa huumoria juoneen tuovat laumoina parveilevat, keski-ikäiset ja eronneet naiset, jotka liittävät vapauteen lähinnä seksuaalisuuden. Egonin suhde heihin on passiivisaggressiivinen ja avoimen välttelevä, mikä tuntuu entisestään lisäävän mielenkiintoa miestä kohtaan.
Vain alkoholi tuo edes hetkeksi elämään ja ajatuksiin toivottua liitoa, ja sitä naukkailevatkin kaikki. Weselius osaa myös hyödyntää henkilöidensä humalatiloja kiitettävästi, on kyseessä sitten äiti, poika tai pojanpoika.”
Mari Viertola, Turun Sanomat
”Weseliuksen
kerronta on vaivatonta, suuresta teemasta pieneen yksityiskohtaan sujuvasti
hypähtävää. Egonin minä-kerronnasta ulkopuoliseen kaikkitietävään kertojaan
solahtavaa. Siellä täällä ääneen pääsee myös äiti, jonka näkemys pojastaan
toimittaa kiehtovan lisäpeilin virkaa. Kieli taipuu ilkikurisesti milloin
minnekin, huumori on usein mustaa mutta myös lempeää, ymmärtävää.
Weseliuksessa on viisautta ja hienovireisyyttä, hän luottaa lukijaansa. Sateenkaariportaat on huikaiseva kuva nykyhetkestä, ihmisistä ja paikoista juuri nyt.
Samalla se laajenee kuvaksi koko maailmasta, ihmisestä kaikkialla ja aina.”
Arla Kanerva, Helsingin Sanomat
Weseliuksessa on viisautta ja hienovireisyyttä, hän luottaa lukijaansa. Sateenkaariportaat on huikaiseva kuva nykyhetkestä, ihmisistä ja paikoista juuri nyt.
Samalla se laajenee kuvaksi koko maailmasta, ihmisestä kaikkialla ja aina.”
Arla Kanerva, Helsingin Sanomat
”Helsingin
Sanomien esikoiskirjapalkinnon voittaneessa Alma!-romaanissa
(WSOY, 2016) Weselius kirjoitti naistaiteilijuudesta. Hyppy miehen roolien
ruotimiseen ja miehisen katseen käyttöön on reipas veto.
Weselius käsittelee kliseitä, mutta kliseiseen kerrontaan hän ei sorru. Egonin tarinaa höystetään filosofisilla mietinnöillä, hieman samantyylisesti kuin Marisha Rasi-Koskinen romaanissaan REC (S&S, 2020). Rasi-Koskinen tosin pohti enemmän valokuvan todistusvoimaa, kun taas Weselius lähestyy tilanteiden merkityksiä värien, liikkeen ja ajan olemuksen kautta.
Sateenkaariportaiden älykkyys ja kerronnan taito hiipivät esille vaivihkaisen rauhallisesti.”
Outi Hytönen, Suomen Kuvalehti
Weselius käsittelee kliseitä, mutta kliseiseen kerrontaan hän ei sorru. Egonin tarinaa höystetään filosofisilla mietinnöillä, hieman samantyylisesti kuin Marisha Rasi-Koskinen romaanissaan REC (S&S, 2020). Rasi-Koskinen tosin pohti enemmän valokuvan todistusvoimaa, kun taas Weselius lähestyy tilanteiden merkityksiä värien, liikkeen ja ajan olemuksen kautta.
Sateenkaariportaiden älykkyys ja kerronnan taito hiipivät esille vaivihkaisen rauhallisesti.”
Outi Hytönen, Suomen Kuvalehti