Ajan myö­tä saam­me eh­kä näh­dä ko­ro­na­vi­rus-pai­to­ja, ko­ro­na­vi­rus-mu­ke­ja ja ko­ro­na­vi­rus-tai­det­ta. Eh­kä vi­ruk­sen muo­dos­ta saa näyt­tä­vän kuo­sin pöy­tä­lii­naan.

Jot­kut va­lo­ku­vat py­säyt­tä­vät kat­seen ja ki­teyt­tä­vät jon­kin mo­ni­mut­kai­sen il­mi­ön, jota voi ol­la mah­do­ton­ta sa­noin ku­vail­la. Näi­tä ku­via kut­su­taan iko­ni­sik­si. Ny­ky­ään so­pi­vas­ta ku­vas­ta voi tul­la iko­ni­nen muu­ta­mas­sa mi­nuu­tis­sa. Kuva pyyh­käi­see maa­pal­lon ym­pä­ri kuin tuu­li ja pian sen tun­te­vat kaik­ki. Niin kävi Tur­kin Bod­ru­min ran­nal­le vuon­na 2015 huk­ku­nee­na ajau­tu­neen kol­me­vuo­ti­aan syy­ri­a­lai­sen Alan Kur­din ku­van koh­dal­la. Pik­kui­nen Alan sai – ja saa ikui­ses­ti – sym­bo­loi­da Syy­ri­an ja Vä­li­me­ren 2010-lu­vun ti­lan­net­ta.

(En linkitä Alan Kurdin kuvaa tähän, koska muistat sen ulkoa.)

Iko­ni­sel­la ku­val­la on mui­ta­kin va­ki­o­piir­tei­tä kuin no­peus, tun­net­tuus ja sym­bo­li­suus. Yk­si on se, et­tä iko­ni­suus syn­tyy hal­lit­se­mat­to­mas­ti. Ku­kaan ei voi ju­lis­taa, et­tä nyt­pä ku­vaan iko­ni­sen ku­van ei­kä päät­tää jäl­ki­kä­teen, mikä kuva on iko­ni­nen. Jo­kin ai­ka sit­ten osal­lis­tuin kes­kus­te­luun, jos­sa et­sit­tiin Suo­men his­to­ri­as­ta yh­tä ku­vaa, jota voi­si sa­noa iko­ni­sek­si. Sel­lais­ta ei löy­ty­nyt. Lä­him­mäk­si pää­si kuva Ison­ta­lon An­tis­ta ja Ran­nan­jär­ves­tä kah­leis­sa, mut­ta ei si­tä­kään joka iki­nen suo­ma­lai­nen tun­nis­ta.

(En linkitä Isontalon Antin ja Rannanjärven kahlekuvaa tähän, koska muistat senkin luultavasti ulkoa.)

Iko­ni­sen ku­van tun­tee myös iro­ni­ses­ta muun­tau­tu­mi­ses­ta. Vuon­na 2005 Fer­nan­do Bo­te­ro esit­te­li omat ver­si­on­sa Ira­kin Abu Ghrai­bin van­ki­las­ta le­vin­neis­tä ki­du­tus­ku­vis­ta. Vuon­na 2016 Ai Wei­wei ku­va­si it­se­ään ran­nal­la ma­kaa­mas­sa kuin Alan Kur­di ja sai kii­vaan vas­taa­no­ton. Tai­tei­li­joi­den li­säk­si kau­pal­li­set toi­mi­jat nap­paa­vat iko­ni­set ku­vat her­käs­ti: Er­nes­to Che Gu­e­va­ran naa­ma ko­ris­taa mil­jar­dia kah­vi­mu­kia ja t-pai­taa. Kuka muis­taa, mi­hin po­liit­ti­siin ta­pah­tu­miin hän liit­tyi?

(En linkitä kuvaa Abu Ghraibista enkä varsinkaan Che Guevaran kuvaa tähän, koska muistat ne ulkoa.)

Ku­vat elä­vät elä­mään­sä ih­mis­jouk­ko­jen vä­li­tyk­sel­lä. Kun kat­soo näi­tä ym­pä­riin­sä len­te­le­viä iko­nei­ta, on help­po to­de­ta, et­tä ku­vien mer­ki­tyk­set syn­ty­vät nii­den ym­pä­ril­lä, ei­vät ku­vis­sa it­ses­sään. Iko­nin pin­ta on tyy­ni ja hil­jaa. Hä­li­nä on muu­al­la.

Vii­me ai­koi­na elekt­ro­ni­mik­ros­koop­pi­ku­va ko­ro­na­vi­ruk­ses­ta on le­vin­nyt kuin… vi­rus. Jo­kai­nen osaa jo ul­koa vi­ruk­sen pyö­re­ää pin­taa ko­ris­ta­vat kuk­ka­mai­set ulok­keet. Ku­vien vi­rus on ai­na kä­si­tel­ty kirk­kaan vä­ri­sek­si, vaik­ka sub­mik­ros­koop­pi­ses­sa maa­il­mas­sa ei ole ih­mis­sil­min ha­vait­ta­via vä­re­jä. Tai­teel­li­sia ver­si­oi­ta­kin vi­ruk­ses­ta on syn­ty­nyt, tois­tai­sek­si lä­hin­nä eri­lai­siin piir­ros­ku­vi­tuk­siin. Pal­lo­mai­nen muo­to tuo mie­leen pla­neet­ta Maan ja he­rät­tää vah­vo­ja su­run ja huo­len tun­tei­ta.

(En todellakaan linkitä koronaviruksen kuvaa tähän.)

Ajan myö­tä saam­me eh­kä näh­dä ko­ro­na­vi­rus-pai­to­ja, ko­ro­na­vi­rus-mu­ke­ja ja ko­ro­na­vi­rus-tai­det­ta. Eh­kä vi­ruk­sen muo­dos­ta saa näyt­tä­vän kuo­sin pöy­tä­lii­naan. Vi­rus­pal­le­ros­ta syn­tyy vä­häl­lä aja­tus­työl­lä myös ko­ru­ja, va­lai­si­mia ja vaik­ka mitä.

Tai sit­ten ei. Mi­ten ku­van käy, riip­puu sii­tä, mitä se lop­pu­jen lo­puk­si aset­tuu sym­bo­loi­maan: tu­hoa vai uut­ta al­kua.