Huonekasvibuumissa elävät suomalaiset kantavat puutarhamyymälöistä koteihinsa kalliita peikonlehtiä ja kultaköynnöksiä, mutta usein nämä viidakkokasvit kituvat kuivassa huoneilmassa. 38-vuotiaalla Sannalla oli käsissään kuitenkin paljon arvokkaampi aarre: hänen edesmenneen isoäitinsä 40 vuotta vanha peikonlehti, joka oli selvinnyt vuosikymmenten muutoista ja elämänvaiheista. Kun valtava, huonetta hallinnut kasvi alkoi yllättäen pudottaa keltaisia lehtiään ja sen ilmajuuret kuivuivat kasaan, Sanna kokeili kaikkia kalliita erikoislannoitteita ja sumutuspulloja tuloksetta. Epätoivoisena hän avasi isoäitinsä vanhan, kellastuneen puutarhapäiväkirjan. Sieltä paljastui salaisuus, joka kuulosti täysin absurdilta ja rikkoi kaikkia nykyaikaisia hoito-ohjeita – mutta se pelasti suvun ylpeyden päivissä.
Sukukalleus henkitoreissaan
Peikonlehti (Monstera deliciosa) on tehnyt viime vuosina valtavan paluun suomalaiseen sisustukseen. Sannan isoäiti, kova puutarhaihminen Karjalasta, oli kuitenkin hankkinut omansa jo 1980-luvun alussa. Kasvi oli kasvanut kattoon asti, ja sen valtavat, reikäiset lehdet olivat olleet isoäidin olohuoneen kruunu.
Kun isoäiti menehtyi, Sanna peri kasvin. Ensimmäisen talven jälkeen Sannan modernissa, koneellisesti ilmastoidussa kerrostaloasunnossa kasvi alkoi voida pahoin.
”Olin epätoivoinen. Ostin Plantagenista kalliita lehtiravinteita, kastelin sitä sumutinpullolla päivittäin ja vaihdoin mullan uuteen Kekkilän viherkasvimultaan. Mikään ei auttanut. Lehdet muuttuivat reunoiltaan ruskeiksi ja koko kasvi näytti luovuttaneen”, Sanna kertoo.
Hän pelkäsi tuhoavansa ainoan elävän muiston isoäidistään. Eräänä iltana Sanna kävi läpi isoäidin vanhoja tavaroita ja löysi pienen, ruutuvihkoon käsin kirjoitetun puutarhapäiväkirjan. Sen sivuilta löytyi vastaus, joka sai hänet pudistamaan päätään.
Isoäidin ”Kielletty eliksiiri”
Päiväkirjan sivulla luki otsikko: Peikonlehden voimajuoma (Keväisin).
Nykyään puutarha-alan asiantuntijat varoittavat kastelemasta kasveja muulla kuin puhtaalla vedellä ja tarkoilla kemiallisilla lannoitteilla (kuten Substralilla). Isoäidin resepti rikkoi tätä sääntöä räikeästi. Hän ei luottanut kemikaaleihin, vaan kolmeen keittiön ”jätteeseen”, jotka nykyihminen heittää säälimättä viemäriin.
Sanna luki haalistunutta käsialaa:
”Kun lehtiin tulee ruskeaa ja kasvi jurottaa, se kaipaa rautaa ja eläinrasvaa. Säästä keitettyjen kananmunien vesi. Sekoita siihen ruokalusikallinen vanhaa, laimeaa kahvia ja yksi tippa punaista maitoa. Anna seisoa yön yli ja kastele.”
”Kuulosti siltä, että tekisin kompostin suoraan olohuoneen ruukkuun”, Sanna naurahtaa. Mutta hänellä ei ollut enää mitään menetettävää.
Fysiikka ja kemia vanhan kansan takana
Miksi ihmeessä kananmunien keitinvesi, kahvi ja maitotippa herättäisivät kuolevan kasvin? Botanikot ja vanhat puutarhurit tuntevat ilmiön fysiologian:
-
Kananmunien keitinvesi (Kalsium ja Rauta): Kun kananmunia keitetään, niiden kuorista liukenee veteen valtava määrä kalsiumia. Kalsium vahvistaa peikonlehden valtavien lehtien soluseiniä, estäen niitä repeilemästä ja ruskettumasta reunoilta.
-
Kahvinporot (Typpi ja happamuus): Peikonlehti on trooppinen kasvi, joka rakastaa hieman hapanta maaperää. Suomalainen hanavesi on usein emäksistä. Pieni määrä kahvia (kuten Juhla Mokkaa) laskee mullan pH-arvoa juuri sopivasti ja antaa typpeä, joka räjäyttää vihreän lehtikasvun käyntiin.
-
Tippa maitoa (Aminohapot ja rasva): Tämä on se oudoin ainesosa. Maito sisältää aminohappoja ja entsyymejä, jotka ruokkivat maaperän hyödyllisiä mikrobeja. (Huom! Vain yksi tippa riittää, liika maito alkaa haista mädältä!).
Sanna teki ”eliksiirin” isoäidin ohjeen mukaan ja kaatoi sen peikonlehden juurelle.
Ihme tapahtuu viikossa
Vain kahden viikon kuluttua Sanna ei voinut uskoa silmiään. Kasvin kuihtuminen pysähtyi täysin. Kuukauden kuluttua paksun, puisen varren kyljestä puski esiin kirkkaanvihreä, rullalle kiertynyt uusi lehti – ensimmäinen yli vuoteen.
”Se lehti aukesi hitaasti, ja se oli täynnä täydellisiä reikiä, aivan kuten isoäidin aikana. Nyt kasvi kurottaa jälleen kohti kattoa. Olen oppinut, että kasvit eivät tarvitse steriiliä kemianlaboratoriota, vaan joskus se vanhan kansan luomu-niksi on juuri se, mitä ne kaipaavat selvitäkseen”, Sanna hymyilee.
Hän muistuttaa kuitenkin yhdestä tärkeästä asiasta: peikonlehti vaatii valoa, mutta ei suoraa paahdetta, ja sen suuria lehtiä on pyyhittävä säännöllisesti pölystä, jotta ne pystyvät hengittämään.
Onko sinun olohuoneessasi jurottava peikonlehti tai kultaköynnös, joka kieltäytyy kasvamasta uusia lehtiä? Oletko koskaan kokeillut kastaa kasveja kananmunien keitinvedellä tai muilla isoäitien keittiönikseillä? Kokeile tätä täysin ilmaista ”eliksiiriä” tänä viikonloppuna, ja jaa tämä sydäntälämmittävä pelastustarina WhatsAppissa tai Facebookin huonekasviryhmissä ystävillesi!
