Nykyteknologia on tehnyt arjestamme turvallisempaa. Monessa suomalaisessa perheessä on tapana jakaa puhelimen sijaintitiedot puolison tai lasten kanssa, jotta tiedetään, milloin toinen on tulossa kotiin tai onko lenkkipolulla kaikki hyvin.
Espoolaiselle Elinalle tämä kätevä ominaisuus aiheutti kuitenkin eräänä sunnuntaiaamuna enemmän päänvaivaa kuin mielenrauhaa. Hänen miehensä Markus oli lähtenyt tavanomaiselle polkujuoksulenkilleen lähimetsään, mutta parin tunnin kuluttua hänen sijaintinsa karttasovelluksessa oli pysähtynyt omituiseen paikkaan, kauas virallisilta ulkoilureiteiltä.
Puhelin ei vastannut. Huolestunut Elina veti saappaat jalkaansa ja lähti metsään tarkistamaan tilanteen. Se, mitä hän löysi kuusikon kätköistä, ei ollut loukkaantunut urheilija, vaan jotain aivan muuta – ja hieman koomista.
Paikallaan pysyvä piste kartalla
Sunnuntaiaamu oli kirkas, ja Markus oli tunnetusti innokas liikkuja. Hänellä oli tapana juosta pitkiä lenkkejä Nuuksion kansallispuiston laitamilla ja palata aina lounaaseen mennessä kotiin.
Kun kello läheni puoltapäivää, Elina kurkkasi puhelimensa perhesovelluksesta (kuten Applen Etsi-sovelluksesta), missä päin mies viiletti.
”Piste kartalla näytti hänen olevan keskellä tiheää metsää, täysin paikallaan. Odotin kymmenen minuuttia, ja päivitin sovelluksen. Piste ei ollut liikkunut metriäkään. Soitin hänelle, mutta puhelin meni suoraan vastaajaan”, Elina kertoo.
Elina tiesi, että metsässä oli paikkoja, joissa puhelimen kuuluvuus saattoi katketa, mutta Markuksen reitti kulki yleensä selkeillä poluilla. Vaikka hän yritti pysyä rauhallisena, pieni huoli alkoi hiipiä mieleen. Entä jos Markus oli nyrjäyttänyt nilkkansa tai kaatunut pahasti kivikossa?
Metsäretki koordinaattien perässä
Koska sijainti ei ollut mahdottoman kaukana kotoa, Elina päätti käydä itse katsomassa, mistä oli kyse, ennen kuin soittaisi apua. Hän puki päälleen ulkoiluvaatteet ja seurasi puhelimensa karttaa pitkin metsäpolkua.
Kun hän lähestyi kartan osoittamaa paikkaa, polku muuttui kapeammaksi ja katosi lopulta kokonaan sammalikkoon. Elina huuteli miehensä nimeä, mutta sai vastaukseksi vain lintujen laulua.
”Kävelin suoraan koordinaattien osoittamaan pisteeseen. Näin Markuksen kirkkaankeltaisen juoksutakin jo kaukaa. Hän ei maannut maassa tuskissaan, vaan hän oli polvillaan suuren kuusen juurella, täysin uppoutuneena johonkin. Hänellä oli käsissään paksu karahka, jolla hän kaivoi maata innokkaammin kuin koiramme luuta etsiessään”, Elina nauraa nyt.
Sammaleen alta paljastuu historiaa
Kun Elina koputti miestään olkapäälle, tämä hätkähti niin, että meinasi pudota selälleen. Markus oli ottanut älykellonsa ja puhelimensa pois ranteesta ja taskusta, jotta ne eivät häiritsisi tai naarmuuntuisi, ja laskenut ne mättäälle – mikä selitti, miksi laitteet olivat pysyneet paikallaan, vaikka mies itse pyöri puun ympärillä.
Mitä Markus sitten teki?
”Hän selitti innoissaan, että oli juostessaan nähnyt sammaleen seassa jotain outoa ja metallista. Hän on innokas paikallishistorian harrastaja ja oli varma, että hän oli törmännyt vanhaan kätköön”, Elina kertoo.
Maasta paljastui lopulta vanha, ruostunut metallilaatikko. Vaikka se ei sisältänyt kulta-aarretta, vaan lähinnä vanhoja lasipulloja ja tunnistamattomaksi ruostunutta metalliromua – todennäköisesti vuosikymmeniä vanhan metsätyömaan jäänteitä – löytö oli vienyt Markuksen täysin mukanaan.
”Hän oli aivan poikien lailla innoissaan aarteestaan. Hän ei ollut edes tajunnut, että kaksi tuntia oli vierähtänyt ja puhelimen akku oli kylmässä maassa loppunut”, Elina pudistaa päätään hymyillen.
Teknologia yhdistää, mutta myös harhauttaa
Kotimatkalla pariskunta sai hyvät naurut tilanteesta. Tapaus herätti kuitenkin myös keskustelua siitä, kuinka sidoksissa olemme laitteisiimme.
Sijainnin jakaminen on erinomainen turvatoimi (esimerkiksi eksymisen tai onnettomuuden varalta), mutta se voi myös aiheuttaa turhaa huolta, kun teknologia ja ihmisen inhimillinen uteliaisuus kohtaavat. Laitteet kertovat missä olemme, mutta eivät sitä, mitä me teemme.
”Sovimme uuden säännön. Jos hän meinaa pysähtyä metsään arkeologisiin kaivauksiin kesken lenkin, hän laittaa minulle ensin viestin. Nyt hän on puhunut hankkivansa metallinpaljastimen, joten näitä metsäretkiä taitaa tulla lisää”, Elina summaa.
Oletko sinäkin koskaan seurannut perheenjäsenesi sijaintia kartalta ja huolestunut turhaan, kun piste pysähtyy omituiseen paikkaan? Tai oletko itse kadottanut ajantajun metsässä jonkin mielenkiintoisen löydön äärellä? Teknologia tuo turvaa, mutta joskus maalaisjärki ja puhelinsoitto ovat paikallaan! Jaa tämä hyvän mielen tarina WhatsAppissa tai Facebookissa ystävillesi, jotka rakastavat metsäretkiä tai paikallishistoriaa!
