Poikkeustila 2020 – Kaikki, aivan kaikki on peruuttamattomasti muuttunut
Kustantamo S&S 2021
Toimittanut Hannamari Shakya
Päiväkirjateksti: Hanna Weselius
Ulkoasu: Annamari Tenhunen https://kustantamo.sets.fi/kirja/poikkeustila/
”29.3. Vuosaari
Kyllähän empatia on meihin sisään rakennettu. Se on se erehtymätön tunne jossain syvällä ruumiissa, kouraisu vatsan pohjassa, vihlaisu luiden ytimissä, kun näkee miten johonkin toiseen osuu pahasti. Eikä se koske vain toisia ihmisiä, ei edes vain toisia eläimiä. Tunnen sen, kun satavuotias puu natisten ja ryskyen kaatuu. Tunnen sen, kun koira kaivaa syvää kuoppaa ja vimmassaan repii hampaillaan ruohojen ja pensaiden juuret maasta irti. Joinain kesäaamuina tunnen sen, kun kaadan kiehuvaa vettä lasikannuun vastapoimittujen mustaviinimarjanlehtien ja vattujen päälle. Ei sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa, ja ilman sitä missään ei olisi mitään järkeä.”
Maailman sulkeutuessa keväällä 2020 valokuvaaja, julkaisija ja kuraattori Hannamari Shakya kutsui koolle 160 valokuvaajaa dokumentoimaan poikkeuksellista aikaa. Pidin teosta varten päiväkirjaa koko ensimmäisen koronakevään, ja siitä tuli yksi dokumentointi muiden joukkoon.
”25.3. Vuosaari
Joka päivä istun keittiön pöydän ääressä ja tuijotan omaa kuvaani läppärin ruudulla vaihtelevissa vallitsevissa valoissa, erilaisissa kokouksissa ja sessioissa. Joko täytän koko ruudun tai sitten olen pienenä neliönä jossain sivupalkissa tai ruudukossa. Tarkkailen itseän ja huomaan, että olen kehittänyt kummallisia eleitä ja maneereja. Olen näköjään myös ruvennut irvistelemään, kun ennen vääntelin naamaani vain yksin hississä. Lisäksi tukkani on ruvennut hapsottamaan todella oudosti. Opiskelijat ja työkaverit kuitenkin ottavat minut aivan yhtä vakavasti kuin ennenkin. En voi muuta kuin päätellä, että tämä kuva vastaa todellisuutta, he ovat oppineet tuntemaan minut tällaisena, olen ollut tällainen aina.”
”Poikkeustila 2020 kerää yksien kansien väliin visuaalisen muistijäljen keväästä, jona kaikki muuttui. Otosten takana on peräti 160 eri valokuvaajaa. Päiväkirjamerkinnöissä pohditaan, voiko kyyneliä enää pyyhkiä paljain sormin. Toteamukseen minuun ei taida mahtua nyt enempää uutisia voinee samastua kuka tahansa. Läheisten kasvot piirtyvät ruuduista ja neljä seinää uhkaa kaatua päälle, mutta samalla kuvista välittyy rauha. Pysähtyneisyydenkin ajassa oli jotain kaunista.”
