Kuusi päivää kuoleman vyöhykkeellä: Sherpan käsittämätön selviytyminen Everestillä

Uskollisuus elämälle 7 500 metrissä

Mount Everestillä elämä ja kuolema ovat hiuksenhienon eron päässä toisistaan. Erään sherpan kokemus on noussut yhdeksi vuorikiipeilyhistorian uskomattomimmista selviytymistarinoista. Kun kiipeilijä jäi jumiin 7 500 metrin korkeuteen ilman lisähappea, ruokaa tai lämmikkeitä, hänen omaisensa valmistautuivat jo pahimpaan: hautajaisiin.

Kuusi päivää äärirajoilla

Kyseessä ei ollut vain eksyminen, vaan täysimittainen kamppailu ihmiskehon rajoja vastaan. Sherpa vietti kuusi vuorokautta olosuhteissa, joissa kuka tahansa muu olisi menehtynyt muutamassa tunnissa. Hänen ainoa ravintonsa oli vähäinen suklaa ja jään pureksiminen veden saamiseksi. Hapen puute tässä korkeudessa on lamauttavaa, mutta hän pysyi liikkeellä.

Kaiken kukkuraksi hän putosi syvään railoon, jossa hän joutui viettämään 2,5 vuorokautta. Syvässä halkeamassa hän oli suojassa pahimmalta tuulelta, mutta samalla täysin eristyksissä maailmasta. Hänen selviytymisensä tästäkin vaiheesta on osoitus fyysisestä ja henkisestä kestävyydestä, jota on lähes mahdotonta käsittää.

Paluu kuolleista

Kun hän lopulta onnistui nousemaan ylös railon reunalle, hänen koettelemuksensa oli vasta puolivälissä. Hän joutui ryömimään kohti perusleiriä tilassa, jossa useimmat ihmiset olisivat luovuttaneet. Samaan aikaan alhaalla perusleirissä vallitsi suru: sherpan perhe oli vakuuttunut hänen kuolleen ja aloittanut hautajaisten valmistelut.

Hänen ilmestymisensä takaisin elävien kirjoihin oli järkytys, joka rikkoi kaikki lääketieteelliset ennusteet. Everest tunnetaan paikkana, jossa keho antaa periksi helposti, mutta tämä tapaus osoittaa, ettei ihmisen selviytymisvaistoa tule koskaan aliarvioida.

Kestävyysurheilun äärimmäinen testi

Tarina vertautuu usein muihin historiallisiin vuoristokatastrofeihin, joissa kiipeilijät ovat joutuneet luottamaan pelkkään tahdonvoimaan. Vaikka monet Everestin kohtaloista päättyvät traagisesti, jättäen vain ”tiekyltteinä” toimivia ruumiita, tämä sherpa kirjoitti oman loppunsa uusiksi.

Hänen tarinansa muistuttaa siitä, että vuorikiipeily ei ole vain tekniikkaa tai varusteita. Se on psyykettä. Siinä missä varusteet pettävät ja ruoka loppuu, jäljelle jää vain ihminen itse. Tämä nimenomainen selviytyjä osoitti, että joskus periksi antaminen ei yksinkertaisesti ole vaihtoehto, vaikka ympärillä olisi vain lunta ja ohutta ilmaa.